Kuvia, kuvia, kuvia!!!

Tässä kerron minun kuvauksistani 

Olen aina tykännyt kuvata ja kuvia onkin kertynyt vino pino niin koneelle kuin levyille ja kuva-albumeihin. Vanhoja kuvia on ihana katsella myöhemmin ja toisinaan tykkään katsella kuvia tietämättä edes ketä kuvissa on. Parhaimmat ovat ajan saatossa kulahtaneet mustavalkokuvat.

Kävin kouluryhmän kanssa tammikuussa Salon Veturitallissa katsomassa Elliot Erwitin valokuvanäyttelyä ja aika meni kuin siivillä. Tällaisissa näyttelyissä olisi mukava käydä useamminkin !

Veturitalli Salo 1/2018

Menneen kesän aikana tuli kuvattua omia lapsia arjen keskellä niin kotona kuin harrastuksissa. Sain kuvata myös ystävääni ja hänen ihanaa pikkuista.

Ulkokuvauksesta pidän erityisen paljon. Toimin ehkä itse rennommin luonnossa kuin studiossa ja se heijastuu myös kuvattaviin. Studiossa voi vaikuttaa paremmin valon määrään kuin luonnossa, mutta silti tuntuu, että studiokuvista heijastuu lievässä määrin tekaistu ilmapiiri. Toki uskon, että ajan kanssa löytyy se oma rentous studiokuvaukseen ;)

Jos lähtisin nyt kuvaamaan näitä kuvia uudelleen heijastaisin valoa kasvoille [kuva2], mutta toisaalta valojen ja varjon leikki kuuluu olennaisena osana luonnossa kuvaamiseen eikä silloin pidä kuvasta tehdä liian keinotekoista. Mitä tulee kuvattavaan, olen sitä mieltä myös, että kuvaustilanteessa kuvattavan ei tarvitse etsiä asentoja ollakseen niin tai näin, vaan parhaimmat kuvat tulee kun on niin kuin olisi normaalistikin. Ja lapset saa mennä ja touhuta ilman asettelua ja ohjailua ;) Toki vaatii kuvaajalta hieman aikaa kuvaukseen, kun päästää lapset valloilleen.

Lapset ovat ihania ja joskus (myönnän) raskausaikaa muistelen kaihoisasti. Voi niitä pieniä potkuja ja vauvan tarvikkeiden hankkimista sekä h-hetken odottamista! Tällä ihanalla parilla on h-hetkeen vielä hieman aikaa. Tuskin maltan odottaa, että pääsen pientä tulokasta tapaamaan.

Ihanaa viikonalkua kaikille!