keskiviikko 31. tammikuuta 2018

Häämessut Turku Logomo 2018, näin sen toteutin...

Juhlaverkolle suunnittelin markkinointimateriaalin viime viikonloppuna Turun Logomossa olleisiin I love Häät- messutapahtumaan. Samalla sain suunnitella myöskin messuosaston heille, toiveena tämän hetken trendien mukainen ilme.

Tällä hetkellä valloillaan on bohemian chick- tyyppinen häiden toteutus, johon kuuluu luonnollisuus, ekologisuus ripauksella ylellisyyttä ja oma persoona saa näkyä. Enää ei häiden tarvitse olla "samalla kaavalla veistetty"! Tiedä sitten onko koskaan niiden tarvinnutkaan olla samalla kaavalla, mutta usein näin on kuitenkin ollut.

Persoonallisuus tuntui olevankin monen parin suunnitelmissa todella isossa osassa häiden suunnittelua ja sekös on ihan älyttömän hienoa. Parien haaveista mieleen jäi toiveet glamourista, intiimiydestä, steampunk-hengestä. Enää ei niinkään ajatuksissa ollut perinteistä kirkkovihkimistä ja erikseen juhlapaikkaa, vaan haluttiin vihkimistä suoraan juhlapaikalle.

Mistä siis aloitin osaston suunnittelun? 

Piirsin luonnoksen... Jonka pohjalta esitin luomukseni yritykselle. 


Toivonmukaan saatte töherryksestäni hieman osviittaa. Eli siis todellakin tuon yllä olevan kuvan mukaista lähdettiin tavoittelemaan. Kuten arvata saattaa kaikki ei kuitenkaan mennyt täysin käsikirjoituksen mukaan. Alkuperäisesti suunnittelin pöydäksi lankkupöytää, jota kuitenkaan emme sitten lainaksi saaneet. Mutta ei hätää aina on varasuunnitelma B ;) Myöskään sivuilla olevat puupöydät eivät päässeet osastolle ja pöytien päälle tulevat esitetelineetkään eivät saavuttaneet päämääräänsä. Banderolleista toinen oli reissun päällä ja käytettävissä oli vain yksi. Verhot... Kyllävaan muutaman metrin sain ommella niitä ja miettiä miten saan ne nostettua osastolta pois niin etteivät roiku asiakkaiden silmien edessä. Kaikkeen tosin löytyy ratkaisu, kun on ennenkin messuosastoja tullut tehtyä. Monta asiaa sai etsiä ja hintoja vertailla sekä osa tehtiin itse, kuten mm. tuo vihkikaari ja tuolit saivat uudet kankaat.


Lopputulos oli kuitenkin erittäin onnistunut! Osastosta tykättiin, kuvattiin ja ihasteltiin uudestaan ja uudestaan. Osastoa kehuttiin myös persoonallisuudestaan. Harmittaa vain, etten kuviin saa täysin sitä tunnelmaa mikä se oli paikanpäällä. 





                                 



Nämä älyttömän ihanat kukka-asetelmat toteutti meille Terhi Laine Tuulensuun kukasta, joka sijaitsee Liedossa. Vaikka oma töherrykseni ei kummoinen ollut sain hän ideasta kiinni täydellisesti! Asetelmien toteutus oli erinomainen ja kukat laadultaan huippuluokkaa! Asetelmat nimittäin ovat perjantaisen rakennuspäivän jäljiltä edelleen kauniita vaikkakin jo pientä nuupahtamista on havaittavissa :)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kuntovitonen tapahtumakuvaus

Opiskelukevät päättyi Kuntovitonen- tapahtuman tapahtumakuvaukseen. Jonkin verran tuohon asti kuvanneena haasteeksi osottautui sää, joka o...